perjantai 4. tammikuuta 2013

HAPPY NEW YEAR 2013

Super ihanaa uutta vuotta kaikille!!!

2013



 Viime kerrasta onkin taas vierähtänyt tovi ja paaaaaljon on ehtinyt tapahtua. On ollut vesikatkosta, ristiäisiä, joulu ja vuosikin tais vaihtua, joten yritän nyt muistella taaksepäin ja kertoa niistä teille. Listaan tässä tapahtumat ja teen omat erilliset postaukset kaikista, jotta ne on helpommin löydettävissä muiden joukosta.

Eli Alexin vatsatauti, tai mikä lie olikaan, meni onneks ohi ihan muutamassa päivässä, eikä tarttunut muhun tai Juniin. HUH! Joten siitä ei koitunut sen suurempaa harmia meille ja Alex oli kunnossa Junin ristiäisiä varten.

Junin ristiäisiä vietettiin nyt 22.12 lauantaina ja...noooh kaikki ei menny ihan niinku strömsössä, mutta ei anneta sen hämätä;). Mutkia oli matkassa paljon ,mutta pääasia oli että tyttö sai vihdoin virallisesti nimensä. Hänestä tuli Juni Isabel.

Joulua vietettiin perinteiseen tapaan, ensin mun äidillä ja sen jälkeen Alexin landella Siuntiossa, missä vietimme myös uutta vuotta.

Tässä siis lyhykäisyydessään mitä meidän elämässä on ollut ja nyt teen niistä vielä omat postaukset!

Vielä kerran:

IHANAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE!!!!!




keskiviikko 19. joulukuuta 2012

...iso potilas...

Tällä kertaa meillä onkin sitte Alex kipeenä...Blaah..Oksentanu koko yön ja nyt aika heikossa hapessa.

Survival kit..

En todellakaan haluaisi nyt kenenkään meistä sairastavan, kun on Junin ristiäiset lauantaina ja joulukin tulossa..

Hain Alexille vähän mustikkakeittoa ja jogurttia, jos ne vaikka vähän auttaisivat...


Pitää vaan desinfioida käsiä jatkuvasti, jos on vatsatauti ja toivoa ettei se tartu meihin muihin...Etenkään Juniin:/. Meidän perhe on onneks, suht vähän kipeenä ja jos ollaan niin ei yleensä montaa päivää..Pidetään siis peukkuja!!

Vanha suosikki...

Löysin tänään kaapista vanhan suosikki villapaidan ja otin taas käyttöön. Alex on ostanu tän, Dieselin villapaidan, mulle varmaan 7vuotta sitte, ja se on edelleen ihan mega pehmee ja lämmin.


Siinä on ihana korkea kaulus

Puiset, hauskat napit

Ihanan pitkät hihat

Ja muuten malli on lyhyt

Hauska yksitysikohta, on selässä oleva läppä=)

On niin hyvä tehdä löytöjä omasta vaatekaapista=). Sitä tapahtuu usein mulle. Saatan esim ostaa jonku vaatteen, mikä ei sillä hetkellä just sovi minkään muun vaatteen kanssa, mutta vuosien päästä pääsee suosikkilistalle, ja käytän sen loppuun...

Korujen joukosta löytyi myös tämä aarre

Se on Niinalta saatu Portugalin tuliainen. Ihanat värit ja tosi kevyt käytössä
Mulla tuppaa olemaan tietyt suosikit sekä koruissa että vaatteissa, joita käytän paljon ja sit muut jää vähän taka-alalle. Mutta kuten sanottu, kyllä kaikki jossain vaiheessa tulee käyttöön. Kesällä huomasin myös että kirpparipöydältäni, olisin periaatteessa voinu taas alkaa käyttämään suurinta osaa vaatteista,ellei ne olisi ollut niin kuluneita. Maku ei sinänsä ole vuosien varrella muuttunut. Vähän ehkä selkeytynyt vaan. Tykkään klassisista, yksinkertasista vaatteista joissa on joku juju. Tykkään myös kontrasteista, kuten nahkatakki/farkkutakki jonku tyttömäisen pitsimekon kanssa. Tai kuluneet farkut, satiinipaidan kanssa. Ne tuntuvat kotoisilta. Rakastan syysvaatteita, koska sillon saa pukeutua kerroksiin. Hih, nyt joku siellä huokaa et "just sehän on kameeta=D!"
Määäää vaan tykkään..Tykkään myös koruista ihan hirveesti, ja niitä onki siunaantunut aikamoinen kasa=). Käytän koruja joka ikinen päivä. Vähintään korviksia mutta myös kaulakoruja, käsikoruja sekä rintaneuloja. Musta on hauskaa et rintaneulat on back. Jossain vaiheessahan ne oli vaan mummojen juttu...
Nykyään on muutenki kiva et voi käyttä melkein mitä vaan.Kun sen yhdistää "oikein", se toimii.

Alennusmyynnit

Alennusmyynnit ovat alkaneet aika monessa kaupassa jo näin ennen joulua, ja esillepanot ovat mitä hukuttelevampia!

Kampin Din skossa oli aivan mahtavat esillepanot

Jokainen hylly oli aivan tip top järjestyksessä

Oli ihana mennä liikkeeseen joka oli niin siisti ja selkeä kun Kampin Din sko! Sanoin myyjä myös tästä ja otti iloisena vastaan palautteen ja lupasi kertoa eteenpäin. Oli oikeasti vaan ihana kierrellä ja katsella kun oli niin kauniisti laitettu esiin kaikki!

Kampin Esprit
Stockan herkku

Herkulliset hedelmäpakkaukset. Eikö tee mieli ostaa??


 Mekin tehtiin Junin kanssa hyviä löytöja eilen!! Ostettiin Alexille ihana harmaa pipo Espritiltä ja Junille paaaaaljon vaatteita mm. Name it:istä ja Lindexiltä.

Alexin pipo, paitsi et harmaana
Bodyja, velourhousuja,joulupukuja=)


Muumi pyjama pilkistää sieltä

Sekä Isä - Tytär päiviä varten rokki body=D



Paljon oli porukkaa kyllä liikenteessä ja kaupoissa mahti jonot. Ulkona taas lumikinokset hieman piinasivat, kun vaunuilla liikuttiin...
Musta on kyl hyvä idea et kaupat aloittaa alennusmyynnit jo ennen joulua! Tai musta on AINA kiva ku on alennusmyyntejä, mutta erityisen kiva näin ennen joulua. Luulen että porukka ostaa näin vielä enemmän..vai mitä luulette?

Illalla tein makaroonilaatikon pitkästä aikaa, mutta se jäi vähän mauttomaksi:/. Saattaa johtua siitä että yritin nukuttaa Junia samalla, joten ramppasin keittiön ja makkarin väliä aika tiuhaa tahtia...




Alex ja Juni laittoivat viimeiset sukulaisten joulukortit menemään....

Mihinköhän Juni meinaa postittaa itsensä?<3

maanantai 17. joulukuuta 2012

Viikonloppu

Tämä viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja vähän on jopa haikea fiilis...oli mukava ja spontaani viikonloppu ja se onki yleensä parasta..

Eilen leivoin(taas)korvapuusteja, joita vietiin illalla ystävä pariskunnalle pikku joulu kekkereihin.
Viemiset<3


 Alexin vanhemmat olivat lupautuneet vahtimaan Junia, ja tällä kertaa he tulivat meille.Ja me "päästiin" Alexin kanssa aikuisten juhliin=). Ilta oli mukavan rento ja tarjolla oli niin syötävää kun juotavaakin.

Myöhemmin löysimme kotoamme iloisen kolmikon, ja heillä oli myös ollut mukava ilta yhdessä. Ihanaa!
Tänään, sunnuntaina,ulkona pyrytti mukavasti ja lähdimmekin keskustaan katselemaan joulutoreja. Narinkka torilla oli ensimmäinen pysähdys.

Lapsille oli erilaisia pelejä ja karuselleja ja vaikka mitä

Ihmisiä oli juuri sopivasti

Siellä oli myös "riisipuuro-tykki"

Oli muuten erittäin hyvää ja lämmitti myös mukavasti
Seuraavaksi jatkoimme Forumiin missä törmäsimme Heidiin ja Oliviaan.Tämä oli todella mukava yllätys koska he asuvat Porissa, eikä me kovin usein keretä näkemään. Nyt heillä oli onneks aikaa istua meidän kanssa kaffe-glögi-kissakarkille=), Fazerin kahvilassa ,joten ehdittiin vaihtaa vähän kuulumisia.

He jatkoivat jouluostoksia kuten mekin, ja me suunnattiin vanhan joulumarkkinoille. Päätettiin että mä käväsen siellä yksin ja Alex menee Junin ja vaunujen kanssa Stockan väljemmille käytäville kiertelemään (lue:Roberts coffee kahvilaan kahville;).



Tein muutamat hyvät löydöt vanhan joulumarkkinoilta, vaikka paikka oli taas ihan tupaten täynnä jengiä..



Hauskoja kylttejä ja magneetteja (en kyllä ostanu..)

Siellä oli ihan hirveesti kaikkia ihania juttuja: lastenvaatteita, laukkuja,lompakoita,kynttilöitä,koruja ja ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä. 

Nää oli IHANAT! Mini t-paidat! Ei mitään tiettyä funktiota, mutta itse ajattelin askarrella rautalangasta niihin pienet henkarit ja sit ehkä laittaa ne roikkumaan "pyykkinaruun" seinälle, tai tehdä taustan farkkukankaalle ja laittaa makeet kehykset ja tehdä taulun niistä..Pitää kattoo..Musta ne oli vaan niiin suloiset et oli pakko ostaa=).Myös Alex tykkäs niistä...onneks.

AAAAH nammmmm!!!Uudet herkku korut löyty myös!! Oon ADDIKTOITUNU näihin akryyli kaulakoruihin! Ne on niiin hienoja!! Musta toi Helinäkeiju oli tosi söpö ja aviamet on muuten vaan mun juttu=). Toi avain on peiliä, mut se ei kuvassa oikeen näy. 

Muuta en sit ostanukkaan sieltä. Sillä välin Alex oli törmänny meidän ystävä pariskuntaan Toffeen ja Lenaan jotka myös olivat jouluostoksilla, ja päätettiin yhdessä suunnata sunnuntai sushille=). Käytiin Forumin Itamae sushissa, missä minä ja Alex syötiin sushit ja Toffe ja Lena söi thai-kanaannokset. Ruoka oli hyvää mutta palvelu....erittäin välttävää, ikävä kyllä. Annosten saamisessa kesti todella kauan, ja Toffe ja Lena ehtivät syödä annoksensa loppuun ennen kun me Alexin kanssa edes saatiin meidän ruoka..

No vatsat pullollaan,toivotettiin vielä hyvät joulut ja uudet vuodet , jonka jälkeen suunnaattiin Kampin Iittala myymälään...JOKA OLI KIINNI..Nouuuuuu..Olin niin kauan ajatellut ostavani Vitriini sarjan kirkkaat rasiat, sekä ison että pienen, ja nyt ne olis ollu vielä -30%....

<3<3<3<3<3<3<3



Olin aivan maani myynyt koko kotimatkan, kunnes ihana-söpö-paras aviomieheni ehdotti että voi autolla hurauttaa Ison omenan myymälään ja ostaa ne=D!!!!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!
Puol tuntia, about, ja kaveri oli takas...Sain KAKSI pientä ja yhden ison....Voi sitä onnen määrää!!! Oon edelleen ihan kikkaralla niistä ja tiedän etten kyllästy niihin ikinä! 


Paketissa vielä, nehän on joululahjoja=)
En ole laittanut mitään asukuvia vähään aikaan joten tässä muutama fiilistelykuva...

H&M:n pehmeä villatakki

Vero Modan lemppari vyö, mikä mul on..kröhöm myös harmaana ja liilana..oho

Global essentials pipo..

Oli ihana tulla illalla kotipihaan kun oli ihan pimeetä, koska joku aina laittaa valot yhteen pikku kuuseeen joka kasvaa tossa pihalla =).

Tunnelmallista<3
Ja sit paras! Meidän talon alakerrassa on joku remppa firma, niin niillä on pieni pöytä ja kaks tuolia siinä niiden oven vieressä, missä ne käy tupakalla. No remppa reiskat on kuitenkin tehnyt tauko paikasta suht viihtyisän. Katsokaapa tätä:



Ihan paras!!!

Hyvää viikon alkua kaikille!!!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pieni potilas:/

...Nyt se flunssa sit tais iskeä Juniin:/..Perjantai aamuna Juni oli itkuinen eikä syönyt kunnolla joten käytiin neuvolassa tutkimuksissa.

Pitkän tovin jälkeen väsynyt pikku tyttö nukahti  kantoreppuun..




<3

Mitään ei kuitenkaan ilmennyt ja meidät lähetettiin kotiin. Lauantaina Junin ääni oli hieman käheä ja tänään sunnuntaina vielä vähän enemmän...Mitään muita oireita ei kuitenkaan ole ollut..Seurataan tilannetta ja jos pahenee niin käydään uudestaan lääkärillä...Surku tulee kun toinen on niin parka=/.

Perjantaina jouduttiin odottamaan lääkärille pääsyä reilu tunti joten tehtiin yllätys käynti Instruun, sovittamaan silmälaseja=).


Versace...mun suosikit..
Oon lykänny silmälasien hankintaa niiiiin pitkään, koska se on niin työläs ja pitkä prosessi...eikä se ihan ilmaista ole myöskään.. Haluaisin ainakin yhdet mustat ja ehkä yhdet ruskea sankaiset..tai siis sellaset"kilpikonna"-kuosiset..No nyt löysin nää mustat Versacet ja yhdet ruskeat Marc by Marc Jacobsin sangat, jotka oli kivat..No pitää käydä uudestaan sovittamassa ja samalla tarkistuttamassa näkö.
Palvelu oli mitä loistavin ja myyjä osasi kertoa erittäin hyvin mikä sopii ja miksi. Olin todella positiivisesti yllättynyt tästä!!! Ihanaa kun saa hyvää asiakaspalvelua!!! Ikävä kyllä se on aika harvinaista herkkua nykyään.Pitää muistaa kiittää kun sellaista sattuu kohdalle!